Kirjaudu

Tee valitus, kyllä kansa maksaa

Tiistai, Helmikuu 9, 2010 16:28 | Raimo Myöhänen | Yleinen

Espoon Metron rakennustyöt viivästyivät suunnilleen vuoden verran. Syynä viivästymiseen  oli läjä valituspapereita   Metron rakentamiseen liittyvien lupien  käsittelyssä. Käsitykseni mukaan valittajana oli yksi ja sama henkilö, espoolainen kaupunginvaltuutettu, joka ei ollut ensimmäistä kertaa asialla. Metroa ei päästy rakentamaan ennenkuin kaikki valitukset on käsitelty. Se kauan odotettu päivä oli tänään. Kaikki valitukset kaatuivat KHO:ssa. Lasku viivytyksestä espoolaisille on 100 miljoonaa euroa. Se tekee noin 1.000 €  jokaista espoolaista kohden. Valittaminen kannattaa, se tullaan näkemään seuraavissa kunnallisvaaleissa? Ennustan äänivyöryä! Suomalainen ei välitä, vaikka kuinka yhteistä kassaa kulutettaisiin. Järjetöntä hommaa.

Ei tämä Espoon tapaus ole ainoa kiusanteon nimissä tehty valitus. Tässä muutama vuosi sitten Vantaalle piti rakentaa SOK:n pääkonttori. Eräs ammattivalittaja teki tekaistun valituksen, joka hylättiin täysin perusteettomana. Päälle KHO lätkäisi vielä mojovat oikeudenkäyntikulut. Kyseiseltä taholta ei enempää vastaavanlaisia valituksia ole kuulunut. Kun itse joutuu maksumieheksi, valitushalut laimenevat. Tosin SOK rakensi valituksesta johtuneen viivytyksen takia pääkonttorinsa Helsinkiin. Valituksesta koitui suuri tulonmenetys myös Vantaalle.

Otan vielä kolmannen esimerkin järjettömästä valittamisesta. Sellainen tapahtui lähes kymmenen vuotta sitten myös Vantaalla. Silloin asialla olivat roskien polttamista vastustavat tahot. Jätän nimet mainitsematta, jospa siten säästyisin enemmittä haasteitta.

Vantaan Energian piti rakentaa jätettä polttoaineena käyttävän kaasutuslaitoksen, jonka kaasu oli tarkoitus polttaa Martinlaakson voimalaitoksessa, mikä taas olisi lisännyt laitoksen sähköntuotantoa 50 Mw tai oliko se 80 Mw? Kaasutuslaitoksen rakentamiskulut olisi maksettu runsaassa vuodessa. Jätteiden polttamista vastustava taho valitti asiasta, joka kaikkien suureksi ihmeeksi meni läpi, siis hyväksyttiin. Vantaan Energia valitti seuraavaan asteeseen  eli KHO:n, joka kumosi kaikki valitukset. Kaasutuslaitosta ei kuitenkaan koskaan rakennettu, koska valitusprosessit olivat vieneet aikaa monia vuosia. Kyseisen voimalaitoksen jäljellä oleva  käyttöikä oli sen muutoksille liian lyhyt. Nyt kaasuna on maakaasu, jonka käyttö tulee moninkertaisesti kalliimmaksi. Vantaalaiset maksavat luontojärjestöjen kiusanteon. 

 

Canalis carpi

Maanantai, Helmikuu 8, 2010 16:54 | Raimo Myöhänen | Yleinen

Aaamulla herätessä ei ole minkäänlaista tietoa siitä, missä minun oikea käteni on. Vasemman käden olinpaikan ilmaisee siitä säteilevä kipu, joka heikkenee kun riiputtaa sitä puolisen tuntia sängyn reunan ulkopuolella. Kun tilanne on siinä vaiheessa, että vain kolme keskimmäistä sormea on puuduksissa, tiedän tunnon palaavan niihinkin kunnon ravistelun seurauksena muutaman minuutin kuluttua.

Mutta se oikea käsi? Siihen on tehty ENMG mittaukset ja aito Canalis Carpi ranteessa  on syyllinen. Sitä pahentaa roskienkeruupihtien käyttäminen, jonka jälkeen seuraavana aamuna on suuria vaikeuksia saada käsi toimimaan. Vaihdoin pihdit viime syksynä vasempaan käteen, ja nyt sekin on seuraamassa oikean käden oirehtimista.

Olin siis viime kesäkuussa aikaisemmin mainitussa ENMG kokeessa, johon menin oikean käden kolmen keskimmäisen sormen puutumisen takia. Edellä mainittu diagnoosi oli lopputuloksena, ja pihtien vaihtaminen vasempaan käteen. Nyt sitten molemmat kädet alkavat olla samassa jamassa, mutta ei hätä, sairaalasta tuli ilmoitus, että leikkaus voidaan tehdä kolmen kuukauden sisällä. Soitin leikkaavalle kirurgille, ja kerroin myös vasemmasta kädestä, mutta molempia käsiä ei voi leikata samaan aikaan, vaan edellisen pitää antaa parantua ensin kuntoon.

Tämä tulee tietämään sitä, että Asolan kadut ja puistot tulevat olemaan ensi kesänä ja minun puolestani myös tulevaisuudessa roskaisina, sillä pihtien vaatima  puristusote saa vaivan uusimaan joillakin helposti.  Ei kuulema kannata riskeerata tällä iälläkään.

Italiassa kaikki on toisin

Maanantai, Helmikuu 8, 2010 12:52 | Raimo Myöhänen | Yleinen

Siinä kun suomalainen mies vielä luuttuaa eteisen lattiaa, niin naapurimaissa ollaan jo lopettelemassa ensimmäistä erää. Tälläisen käsityksen saa kun lukee Eevan artikkelia ja siihen kohdistettuja kommentteja. Suomalainen nainen käy sexillä kauppaa ja hinnoittelee itsensä ulos markkinoilta juuri silloin, kun olisi erikoistarjousten paikka. Sisko rajojen  takaa tulee ja sanoo, että anna sen luuttuamisen olla. Minä hoidan sen pois huomenna, tänään meillä on muuta, tärkeämpää tekemistä.

Sitten arvostellaan suomalaista miestä huonosta työstä. Tuo vielä äsken korskea orhi on nyt siivousrätin kolmetuntisen hyväilyn jälkeen säyseä ruuna, jonka suoritus ei kelpaisi lähellekään kantakirjarajaa. Katsokaa, suomalaiset naiset, esimerkiksi italialaisia rantaleijonia. Ja kyllä te katselettekin.  He eivät tee elämäntyökseen muuta  kuin esittelevät itseään hyvin rasvattuina uimarannoilla ja iskevät suomalaismiehen paremman puoliskon sillä aikaa kun mies kotona hoitaa karjaa ja valvoo lasten koulunkäyntiä.

On aivan eri asia verrata sellaisen miehen työn laatuun, joka raataa päivät pitkät ensin omissa, miehen töissä, ja sen päälle sitten vielä siivoaa kodin ja tiskaa astiat. Asiat ovat ihan toisin, kun rantaleijona laiskottelee päivät pitkät rannoilla kaipaavien katseiden alla odottaen vain iltaa, että pääsee näyttämään kykynsä, jota on treenannut koko kauden. Hän on elänyt koko elämänsä vain yhtä tehtävää varten. Erinomaisesti tehdyn suorituksen tieto leviää kulovalkean tavoin. Siinä ei tarvitse edes mainostaa itseään, hotellin nimi ja huoneen numero sujahtaa huomaamatta halutun kohteen haltuun.  Lihakauppiaan vaimo saa ilmaista iltaseuraa, ellei ruokaa ja juomaa lasketa kuluiksi. 

Kaverini kertoo eräästä tärkeästä tapauksesta nuoruudessaan. Hän oli menossa erääseen ravintolaan, kun aivan ulko-oven vieressä nainen oli pesemässä sisäänkäynnin lattialta siihen talvikelillä kertynyttä hiekkaa ja sohjoa. Sen enempää ajattelematta hän läimäytti kevyesti lattianpesijän takamusta. Nainen, joka osoittautui melko nuoreksi ja nätiksi, sanoi, että:” tee se vielä kerran. Se tuntui niin hyvältä.” Ja tekihän kaverini.

Nyt he ovat olleet naimisissa jo neljäkymmentä vuotta ja omistavat yhdessä kyseisen ravintolan.

 

Lapset ilman isää

Sunnuntai, Helmikuu 7, 2010 16:13 | Raimo Myöhänen | Yleinen

Eileniltaisessa Teema-kanavalla esitetyssä Michael Palinin matkakertomuksessa oli päästy jo melkein Himalajan retken päätepisteeseen, Himalajan itäisimpään kolkkaan, jossa hän vierailee erikoisesti käyttäytyvän heimon luona. Erikoista käyttäytymisessä on se, että siellä ei mennä naimisiin, eikä siellä syntyvillä lapsilla ole isää.

Tapahtumien kulku on suurinpiirtein seuraava: 13 vuotta täytettyään tyttö saa oman huoneen. Sen nimi on kukkaishuone, jonne hän ei vielä saa tuoda poikaystäviä vieraakseen. Minkä ikäisenä se on sallittua, sitä ohjelmassa ei sanottu.

Nyt ohjelmassa Michael Palin sai kutsun kyseisessä kylässä asuvan kauniin laulajattaren Namun kukkaishuoneeseen, jossa Namun kertoman mukaan kukaan mies ennen Palinia ei ollut vieraillut. Namu kertoi Palinin saavan olla syystäkin ylpeä päästessään hänen neitsytkukkaishuoneeseensa ensimmäisenä miehenä. Mitä sitten tapahtui, matkakertomus ei kuvannut sitä.

Nainen tekee aina aloitteen tavattuaan miehen, jolle suo vierailun omaan kukkaishuoneeseensa. Kiinnostus mieheen osoitetaan raaputtamalla hänen kämmenensä pohjaa etusormen kynnellä. Joku voi vierailla tytön luona vain kerran, jotkut useammin, mutta mitään kiinteää suhdetta ei solmita. Kuinka monta vierailijaa esimerkiksi kuukaudessa voi vierailla tytön kukkaishuonessa, sitä ei kerrottu, eikä  Namu itse  tiennyt, kuka hänen isänsä on. Eikä äiti sen paremmin. Saattoi vain arvioida, että joku kyläläisten nuorten miesten  joukosta.

Kuka sitten huolehtii syntyvästä lapsesta äidin lisäksi?  Elatus- ja kasvatusvastuu siirtyy lapsen tädeille ja enoille, jotka huolehtivat hänestä äidin lisäksi aikuiseksi tuloon saakka. Ajattelin itsekseni, miten käy sellaisen lapsen, jonka äidillä ei ole veljiä tai siskoja? Onko tälläinen lapsi orpo, jonka elatukseen kaikki kyläläiset osallistuvat?

Järjestelmä kuulostaa hyvältä, mutta tuntematta kaikkia sen mukana olevia sääntöjä, jätän ylistyksen siitä tähän.

Olette pysäköineet pelastustielle

Sunnuntai, Helmikuu 7, 2010 11:19 | Raimo Myöhänen | Yleinen

Palvelutaloon johtaa kaksi pihatietä, joiden  molemmissa päissä on ”Pysäköinti kielletty” liikennemerkit. Niiden  painoarvoa on täydennetty teknillisellä lisäkilvellä  ”Pelastustie” ” Räddningsväg”. En tiedä, johtuuko se siitä, että ihmiset eivät tiedä mikä pelastustie on, vai ollaanko senkin suhteen vain muuten välinpitämättömiä. Kuitenkin päivittäin autoja on pysäköitynä jopa yli yön kyseisille teille siten, että esimerkiksi paloauton on mahdotonta ohittaa niitä, jopa rullatuolienkin  näin runsaan lumen aikana.

Siksi aloin kirjoitella A4 kokoisia lappuja, joissa luki:” Olette pysäköineet pelastustielle”.  Panin lapun vähintään puolituntia pelastustiellä seisotetun auton tuulilasin pyyhkijän alle. Olen huomannut, että jättämillä lapuillani ei ole ollut mitään vaikutusta. Olen jopa saanut palautetta, joka ei ole painokelpoista. Kuitenkin pelastustien pitäminen vapaana on talossa asuvien turvallisuuden kannalta välttämätöntä, että esim. tulipalon sattuessa tikasautot pääsevät tarpeeksi lähelle palavaa taloa ja pelastettavia.

Vaikka omasta turvallisuudestani ei olekaan kyse, eikä talon isännöitsijä eikä huoltomiehet sen paremmin kuin talon johtokaan ei välitä pelastustien vapaana pitämisestä, katson velvollisuudekseni huolehtia asiasta. Pitäähän jonkun pitää liikuntakyvyttömien vanhusten puolta. Siksi tulostin muutaman kymmentä A4:sta netistä, ja ryhdyn jakamaan niitä kyseisten autojen tuulilaseihin.

Kyseisissä monisteissa lukee seuraavaa:

Pelastustie

Pelastustie on ajotie, jota käyttäen hälytysajoneuvot pääsevät hätätilanteessa riittävän lähelle rakennusta.

* Pelastustielle ei saa pysäköidä autoja, kasata lunta, laittaa valaistuspylväitä, istutuksia eikä mitään muutakaan liikennettä estävää.

* Taloyhtiö ja sen asukkaat voivat vaikuttaa palokunnan toimintamahdollisuuksiin ja asukkaiden turvallisuuteen huolehtimalla siitä, että pelastustiet pysyvät AINA vapaana.

* Pihalle väärin pysäköidyt autot voi saada valvontaan esimerkiksi huoltoyhtiön ja poliisin yhteistyöllä.

* Kiinteistön pelastussuunnitelmassa voidaan edesauttaa hälytysajoneuvojen liikkumista kiinteistön alueella rajoittamalla pysäköintiä pelastustoiminnan kannalta keskeisillä kulkuväylillä.

* Pelastustie tulee merkitä tieliikenneasetuksen (182/1982) 21§:n mukaisella tekstillisellä lisäkilvellä.

* Pelastustie-merkkiä ei käytetä, jos pelastustietä ei ole merkitty rakennuksen rakennuslupa-asiakirjaan.

Kiinteistöjen pelastustiet

Kiinteistön omistajan ja haltijan  on huolehdittava siitä, että hälytysajoneuvoille tarkoitetut ajotiet  ja muut kulkuyhteydet (pelastustiet) pidetään ajokelpoisina ja esteettöminä ja että ne on merkitty asianmukaisesti. Pelastustielle ei saa pysäköidä ajoneuvoja eikä asettaa muutakaan estettä. Sisäasiainministeriön asetuksella säädetään pelastustien merkitsemisestä.”

   http://www.pelastustoimi.fi/tu…astustie1/

 

 

Stalinin kanava

Perjantai, Helmikuu 5, 2010 14:21 | Raimo Myöhänen | Yleinen

Jos jokainen kanavatyömaalla kuollut vanki olisi haudattu juuri kaivettuun kanavaan makuuasennossa, kuten yleensä tapana on, he eivät olisi sopineet sinne, vaan suuri osa olisi vaatinut lopulliseksi leposijakseen myös kanavan ruopatut osuudet. Mutta seisoma-asennossa nämä yli 200.000 nälkään, kylmään ja tauteihin kuollutta ”Neuvostoliiton sankaria” kyllä olisi kanavaan mahtunut.

Stalinin kanavaa ei enää ole. Nyt se tunnetaan Vienanmeren-Itämeren kanavana. Nimi vaihtui vuonna 1961. Itse kanavan rakentaminen aloitettiin vuonna 1931 ja valmistui ennätysajassa 20 kuukaudessa vuonna 1933. Kanavan rakentamiseen osallistui ensin 130.000 ”vankia”, mutta määrä lisättiin hyvin pian kahteensataantuhanteen. Kanavan kaivajista kuoli yksi vanki jokaista kaivettua kanavametriä kohden.

Kanavasta tehtiin 5,6-6.1 metriä syvä, ja sille tuli pituutta 227 kilometriä välillä Poventsa-Belomorski.  Tälle matkalle jouduttiin rakentamaan 19 sulkua. Kanava oli hyvin tarpeellinen ”oikotie” Pohjoisen Jäämeren ja Pietarin väliselle liikenteelle, sillä niiden välinen vesitie lyheni 4.000 kilomatriä.

Kanavan rakennustöissä oli kolmen tason vankeja. Korkeimmassa luokassa olivat rikoksista tuomitut vangit, jotka saivat myös parhaat ruoka-annokset ja huonoimmassa asemassa taas kulakit, eli ne suurtalonpojat, jotka  jotenkin vastustivat Stalinin toimia. Täydennys tiuhaan kuolleiden vankien tilalle tapahtui hetkessä. Valtiollinen poliisi vain tyhjensi koko kylän työkelpoisista miehistä ja naisista, ja siirsi heidät rikollisina, ilman oikeudenkäyntiä, kanavatyömaalle, jossa jaksoivat työskennellä muutaman kuukauden, kunnes tekivät tilaa seuraavalle vankiryhmälle.

Jatkosodan aikana joulukuussa vuonna 1941 neuvostoliittolaiset räjäyttivät Poventsan sulut ( nykyisin Belomorsk), jolloin kymmenien metrien korkuinen vesivalli peitti suuren osan kaupungista ja aiheutti suomalaisille joukoille suurta vahinkoa.

 Nykyisin reitti on turistikäytössä, mutta on parempi itse kullekin, jos ei liian tarkkaan kysele kanavan rakentamisen historiaa.

Kanava ja sen sulut jäivät kiireen takia liian matalaksi ja liian kapeaksi, jotta sillä koskaan olisi ollut mitään huomattavaa taloudellista tai sotilaallista merkitystä. Maan ollessa sulana, jolloin huonosti rakennettu ja pohjustettu Murmanskin rata ei pystynyt kuljettaman kaikkea länsimaista tulluttua sotamateriaalia, Stalinin kanava pieninekin aluksineen pystyi hyvin auttamaan Neuvostoliiton sotamateriaalin täydennystä kesällä 1942.

 

Suomen lama senkun syvenee

Torstai, Helmikuu 4, 2010 19:45 | Raimo Myöhänen | Yleinen

Yhtiöiden tilinpäätökset eivät ole olleet sitä mitä niiden odotettiin olevan. Vuoden kuluttua tai ensi syksynä vasta ollaan aivan pohjalla. Harva se mies ja nainen, jolla on oikea työpaikka. Työttömyys hipoo 30%:a. eli korkeammalla kuin koskaan ennen. Kaikki kuvitelmat nousun alkamisesta saa nyt unohtaa ja valmistautuminen pula-aikaan ostamalla muutama purkki kerrallaan kauppareissulla ainakin 3 vuotta kestävää säilykettä ei ole lainkaan hullumpi idea. Tulee se joka tapauksessa syödyksi, kun jäljellä oleva käyttöaika on vain tarpeeksi pitkä. Jauhojen elinaika ei ole kovin pitkä. Vuosi korkeintaan, jos niinkään kauan.

Olen arvioinut laman selän katkeavan tänä keväänä, mutta nyt siirrän sitä hetkeä vuodella eteenpäin. Eikä nousu pohjalta ole kovin rivakkaa kuten kaimani Raimo Sailas TV:ssä tänä aamuna totesi. Jos minulla olisi lainaa, myisin vaikka vanhan polkupyöräni, saadakseni lainaani lyhennetyksi. Raha tulee olemaan tiukalla seuraavat kaksi vuotta. Nyt millin hintaisia taloja voi ostaa sadalla tai parilla sadallatuhannella ja Virosta voi hakea upeita kuudenkymmenen tuhannen Mersuja parillakymmenellä tuhannella.  

Viro samoin kuin muutkin Baltian maat tulevat pahiten kärsimään seuraavat kaksi vuotta. Eivät taida heimoveljemme enää puhua poroista, kun suomalaisen näkevät, vaan pyytävät käsi ojossa euroa kun kotona lapset odottavat nälissään ruokaa. Samoin tulee käymään muillekin itäisille euromaille, Tsekki voi selvitä vahvan teollisuutensa ansiosta, Romania ja Kreikka tulevat olemaan kusessa. On muitakin maita, jotka keinuvat siinä rajalla pysyvätkö pystyssä, mutta ei nyt povata pahaa ilmaa enempää.  

Toivon totisesti olevani väärässä.

Ps. Luin juuri Kauppalehdestä, että Amerikkalainen Trends Research nimisen firman trenditutkija, nimeltään Gerald Celente on kanssani suurinpiirtein samaa mieltä. Tätä pahanilmanlinnuksi kutsuttua tutkijaa on alettu viime vuosina kovasti kunnioittaa, sillä hänen ennustuksensa ovat olleet ihmeen tarkkoja.

Leninin patsas Arkadianmäelle

Torstai, Helmikuu 4, 2010 15:42 | Raimo Myöhänen | Yleinen

Lähes kaikki suomalaiset suurmiehet ovat saaneet näköispatsaan tai vähemmän suurmiehet vain kivenlohkareen Eduskuntatalon läheisyyteen Arkadianmäelle. Ompa eräs herra marsalkka saanut kansakunnan muistoksi jalon hevosensakin, joka tosin tuntuu olevan kävelyvikainen. Mutta ei sitä tyhmempi huomaa, kun katselee kauempaa Eduskuntatalon portaiden yläpäästä. Alapäähän nykyiset kansanedustajat eivät uskalla tulla, sillä aina on paikalla joku lehtimies laskemassa, montako kertaa arvon edustaja huilasi matkallaan korkeimmalle tasanteelle. Ellei selviä yhtä mittaa juoksemalla, silloin kyseisen henkilön poliittinen ura päättyi tähän lentoon.

Mutta yksi on joukosta poissa, Lenin setää et joukossa nää. Näin laulaisi kansallislaulajamme Irvin Goodman puuttuvasta patsaasta jokaisena itsenäisyyspäivänämme. Laulaisi ja kansa surisi suurta puutetta, jota vuosien varrella ei ole korjattu. Näköispatsas sen olla pitää, mutta minkä eläimen selkään setä Lenin pitäisi nostaa? Hevosella hän ei ole tietääkseni koskaan ratsastanut, joten olisihan se suuri häpeä jo jaloja hevosiakin kohtaan. Putoaisi vielä myrskypäivänä hevosen  selästä, niin kuvanveistäjä menettäisi moisesta mokasta päänsä, kuten Venäjällä vähemmästäkin on tapana..

Onhan niitä matalampiakin otuksia, joiden selkään suurmiehen voisi istuttaa. Tarvittavat neljä jalkaa, joissa tosin on sorkat, mutta voihan sille panna hevosen kengät jalkaan. Käy se ratsusta tämäkin. Ja osaa ravata ja nelistääkin, kun alamäki kohdataan.

Viimeisin ja tärkein kohta setä Leninin patsaasta meinasi unohtua. Patsaan oikea käsi pitää olla koholla ja osoittaa länteen. Silloin Suomen vallanneet venäläisjoukot ovat tietoisia suunnasta, minne pitää jatkaa. Edellisillä kerroilla määränpää oli ilmoitettu, mutta lukutaidottomat joukot eivät osanneet lukea karttaa, missä Helsinki tai Oulu sijaitsi. Nyt sekin puute tulee korjattua tälle rauhantahtoiselle kansalle, sillä Suomen maantietoa opetetaan jokaiselle oppilaalle mahdollista tarvetta varten.

 

 

 

Muutetaan Somaliaan

Torstai, Helmikuu 4, 2010 10:40 | Raimo Myöhänen | Yleinen

Somalia ja Somalimaa olisivat hyviä paikkoja suomalaisten asua. Muutetaan sinne vapaaehtoisesti nyt heti, ennenkuin on pakko. Ei tarvitsisi enää itkeä työvoimareservien puutetta, ovathan somalialaiset tunnetusti kovin työteliästä kansaa. Mukaan otettaisiin kaikki tarpeellinen ja loput jätettäisiin tänne saapuville maahanmuuttajille.

Mikä se pakkomuutto sitten tulevaisuudessa tulisi olemaan? Ei kai vain Suomen valtion konkurssi, jonka peruspilareita AKT parhaillaan rakentaa? Kyllä sekin, mutta vielä suurempi vaara piilee Golf-virrassa ja sen kulkureitissä. Kuten edellisessä artikkelissa mainitsin, Sargassomeressä, joka on runsaat kaksi kertaa Suomen kokoinen, pyörii ympyrää pari metriä paksu kerros muoviroinaa. Sinä päivänä, kun tämä pyöriminen päättää lopettaa leikkinsä ja lähteä liikkeelle, se ajautuu  Jukatanin Niemimaan ja Kuuban väliseen kapeikkoon. Kahdeksan kilometrin nopeudella tunnissa virtaava Golf-virta järjestää paikalle meren pohjasta korkealle ilmaan ylettyvän padon Sargassomeren muoviroinasta, joka samalla näyttää STOP-merkkiä Golf-virralle.

Seuraavaksi alkaa countdown-laskenta Grönlannissa, Islannissa, Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja monessa muussa Länsi-Euroopan maassa. Ehtiikö asutus alta pois nopeasti etenevältä jääkaudelta. Tosin on epävarmaa, loppuuko Golf-virran tarina tähän Jukatanin patoon, vai valitseeko se itselleen uuden suunnan, ja mikä se on. Jos uusi reitti suuntautuukin Kuuban ja Haitin salmesta Atlantille, on pieni mahdollisuus, että Eurooppa vielä pelastuisi. Mutta Sargassomeren paskat kyllä leviävät joka kolkkaan Atlannilla, eikä se ole mikään pikkuhaitta se.

Koska somalilaiset niin mielellään ovat muuttamassa tänne, samoin kuin Romanian ja Bulgarian mustalaisetkin, tulkoot tänne Suomen työvoimareserviksi. Ei tarvitsisi opetella vaikeaa suomen kieltäkään. Rantaruotsalaiset kyllä huolehtivat oman murteensa oppimisesta. Siten sekin säilyy vaaditun 4%:n rajoissa ja virallisena kielenä täällä.

Sargassomeren rojukasalle olisi paljon tärkeämpää poistaa se kuin puuhastella ilmastomuutoksen kanssa. Kun ei ole vielä edes selvillä, muuttuuko ilmasto ja mihin suuntaan. Kannattaa teurastaa karhu ennenkuin se nyljetään. Tämä on mielekkäämpi järjestys kuin päinvastainen.

 

 

Golf-virta virtaa

Keskiviikko, Helmikuu 3, 2010 16:30 | Raimo Myöhänen | Yleinen

Herkuleen pylväitten toisella puolen sijaitseva Atlantin valtameri oli suuri ja tuntematon, täynnä kammottavia virtoja ja tuntemattomia hirviöitä. Sitten noitten aikojen olemme pystyneet selvittämään meren virtaamiseen  liittyviä salaisuuksia, tutustumaan tuohon elämän virtaan jonka seurauksena elämämme täällä pohjolassa on mahdollista.

Valtavat määrät lämmintä vettä virtaa kuin Amazon, mutta tuhat kertaa vesirikkaampana,  pitkin Pohjois-Amerikan rannikkoa ylittäen sitten Atlannin valtameren. Kyseessä on tietenkin Golf-virta, joka on suurin  osa Pohjoisella Atlantilla virtaavista elämän virroista. Golf-virran leveys ja syvyys vaihtelevat, jotka osaltaan selittävät virran suuret nopeuden vaihtelut.

Tämä välillä jopa 8 kilometrin tuntivauhdilla etenevä valtameren virta Kanarian saaret ohitettuaan ylittää Atlantin ja etenee Golf-virtana  Karibian merelle, josta jatkaa pitkin Pohjois-Amerikan rannikkoa pohjoiseen ja sitten itään haarautuen Atlantin valtameren puolivälissä pohjoiseen virtaavaan Pohjois Atlantin virtaan, joka lämmittää Islantia, Englantia ja Norjaa. Suomikin saa siitä oman pienen osansa.

Golf-virran eteläinen haara antaa lämpönsä Espanjalle ja Portugalille, sekä jo aikaisemmin mainituille Kanarian saarille, joissa on tasaisin lämpötila maapalolla juuri Golf-virran ansiosta. Nämä tässä mainitut suolaiset ja lämpimät Golf-virtojen lisäksi valtamerillä virtaa pienempiä ja kylmempiä virtoja usean sadankin metrin syvyydessä. Nämä pienemmät virrat syntyvät ja häipyvät syistä, joista emme vieläkään hallitse.

Nopeimmillaan Golf-virta virtaa Meksikon rannikolla, jossa sen nopeus yltää lähes 8 km/h nopeuteen. Alueella asuneet intiaanit ovat aikoinaan osanneet hyödyntää näitä virtauksia joko seuraten niitä, tai sitten toiseen suuntaan matkatessaan välttäen niitä.

Bahamasaaret ohitettuaan osa Golf-virrassa alkaa pyöriä suoraan etenevältä reitiltään saaden aikaan Sargassomeren, jossa sanotaan lohikäärmeiden elävän ja ankeriaiden synnyttävän. Samoin Sargassomeri kätkee syvyyksiinsä satoja kadonneita yksittäisiä laivoja tai kokonaisia laivastoja. Ompa toisen maailmansodan aikana kokonainen lentue B-29 Amerikkalaisia pommikoneitakin kadonnut kyseiselle alueelle koskaan löytymättä. 

Sargassomerta, joka on ainakin kaksi kertaa Suomea suurempi, peittää yli kaksimetrinen irrallisista muovikasseista ja -kääreistä koostuva muovinen jätekasa. Kun se aikanaan lähtee liikkeelle, saamme täällä Suomessa jättää rakkaan kotimaamme vapaaehtoisesti maahanmuuttajille.

”Myöhemmin tulee vielä maailma, jossa tämä valtameri huuhtelee kaiken rajoja,  ja ilmestyy suuri maa. Myöskin Typhis löytää maailmoita, eikä Thyle ( Thule ) enää ole kaukaisin maankolkka”.

Seneca  (nuorempi ) roomalainen valtiomies, filosofi ja kvestori ( ei EP:n ), jonka keisari Nero pakotti itsemurhaan.